4. visailuajo

Järjestyksessä neljäs visailuajo visailtiin helteisissä olosuhteissa 23.8. yhdentoista autokunnan voimin ja mikä parasta kaikki joukkueet olivat liikkeellä amerikkalaisilla ajoneuvoilla! Määrä oli järjestäjien kannalta rohkaiseva sillä edellisillä kerroilla on jääty alle kymmenen joukkueen kisoihin. Rasteja haettiin kuvallisten sekä kirjoitettujen vihjeiden avulla,rastien löytäminen vaati kohtalaisen hyviä hoksottimia sillä vihjeet eivät olleet helppoja. Tampereen ympäristöön oli rakennettu kymmenen rastia. Rasteilla tehtävinä mm. tunnistettiin osia ja autoja, peruutettiin peräkärryä talliin, heitettiin tikkaa tuolilla istuen ja syötiin voileipäkeksejä (paras suoritus oli kahdeksan keksiä kuiviltaan kolmen minuutin aikana!) ynnä muita tehtäviä, joita kilpailijat pitivät melkoisen vaikeinakin.

Autoille suoritettiin lähtöpaikalla pieni ajoonlähtötarkastus jossa todettiin mm. valojen, vilkkujen, äänimerkin ja vararenkaan kunto, muutamia miinuspisteitä jouduttiin jakamaan heti lähdössä. Aikaa reitin kiertämiseen oli kolme tuntia jota kilpailijat pitivät hieman liian lyhyenä. Hyvä tietää ensi vuoden visailuajoa suunniteltaessa. Tallilta lähdettäessä ensinmäinen rasti löytyi K-kauppa Pihvikulman takapihalta, sieltä seuraavaksi Le Mansen pihaan, sitten UKK Instituutille ja sitten Kaupin urheilupuiston kautta Ahjolaan, sieltä matka jatkui Ratinaan Rautatieasemalle, sieltä pieni siirto Ravintola Telakalle, josta Rauhasen Juha antoi kilpailijoille visaisen kysymyslomakkeen, reitti jatkui Koivistonkylän Euromarketille ja sieltä viimeiselle rastille Ruskon vedenpuhdistuslaitokselle, jolla olikin ilmeisesti vaikein vihje koska siellä ei käynyt kuin muutama auto. Tässä esimerkkinä sinne johtava vihje:

Ihan selkeesti viittaa Ruskoon eikö vain?!Voiton vei jo toisen kerran peräkkäin Toijalan seudun autokerhon erittäin vankan tieto ja taitopohjan omaava joukkue johon kuului: Kuljettaja Tanja Siivola, Santtu ja Riku Siivola, Pekka Järvinen, Johanna Ukkonen, Olli Nieminen ja Tarmo Pesonen. Voittopistemäärä 120.

Toinen palkinto: 110 p. Team Ahma. Kuljettaja Jari Nieminen, Inssi ja Satu

Kolmas palkinto: 98 p. Kumipäät. Kuljettaja J.Levänen ja H.Lehtonen

Muut sijoitukset:

4. 97 p. Kesseli. Kuljettaja K. Jääskeläinen, M. Jääskeläinen, J. Saario ja H. Vulli
5. 94 p. Manse Vans 2. Kuljettaja Jukka Turunen, Pekka Siltala, Lari Yläsaari, Nea Kurvinen, Anne Paananen
6. 92 p. Manse Vans 1. Kuljettaja Matti Moilanen, Heli Mutonen, Petri Huhtala
7. 88.5 p. KuRa. Kuljettaja Kari Kuusimäki ja Merja Rauvala
8. 86.5 p. Syrjänen-Hongisto-Ojala. Kuljettaja Hongisto, Syrjänen ja Ojala
9. 85 p. Hongisto Racing. Kuljettaja Jani Hongisto, Pasi Hongisto, Jani Lehto ja Terhi Piitulainen
10. 52,5 p. C’60’ers. Kuljettaja Teemu Hartikainen, Jaakko Hämäläinen, Antti Mehto, Ville Rinne

Lisäksi yksi autokunta keskeytti kilpailun.FHRA Tampereen seutu ry. kiittää kaikkia kilpailijoita ja kaikkia tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneina henkilöitä. Ensi vuotta varten on jo monta kiperää tehtävää valmiina, joten kaikki mukaan ratkomaan mielenkiintoisia tehtäviä!!

Yhteystiedot

Käytämme sivustollamme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi.