Jenkkiautot ja rock’n roll ovat olleet pitkään osa Suomen liikennekulttuuria. Jenkit yleistyivät 50-60 luvun vaihteessa kun niitä alettiin tuoda edustusautoiksi.
Näitä edustusautoja 60- luvun nuoret saivat ostaa älyttömän halvalla ja autoilla ajettiin niin kauan kuin värähtelyluvut riittivät.
60-70 lukujen vaihteessa ei jenkeille paljon arvoa annettu, ”rakkariautot” alkoivat hävitä liikenteestä, monet ”jenkkifanit” kohtelivat autojaan niiden matkan päättyessä sääliä tuntematta. Tässä muutama haalistunut kuva ja ”koskettava” tarina.
51′ Mercury Sport Sedan
Tarina ”luotettavasta lähteestä” kuultuna kertoo: Mercury ostettiin vuonna -64 kimppa-autoksi 600 markalla, ostohetkellä se oli vaaleanharmaa. Sittemmin se maalattiin taivaansiniseksi ja puskurit punaiseksi, pisteenä iin päällä oli viisi antennia! Pellin alla hurisi lähes äänetön lättäpää. Mercurylla olisi päässyt lujaa, mutta moottori ei saanut tarpeeksi bensaa, ongelma ratkaistiin veneestä otetulla pumpulla joka asennettiin kuskin jalkatilaan ja sitä painettiin vasemmalla jalalla. Sen jälkeen Mercurylla mentiin ainakin 180 km tunnissa. Siihen aikaan ei tunnettu käsitettä nopeusrajoitus.
Joidenkin mielestä Mercury oli ruma, ja joskus kaupungilla kävi niin että tytöt torjuivat kyytitarjouksen sanomalla: ”Me ei Pobedaan nousta!”
Eräällä reissulla Mercury karkasi kuskin käsistä. Ainoa vaurio oli ”ryppyinen helma” joka näkyy kuvassa, auton nosti ojasta läheisen maatalon traktori. Elämänsä loppupuolella Mercury siirtyi pilkkahinnalla eräälle kaverille kannentiivisteen hajottua. Myöhemmin vian pahennuttua auto hakattiin kirveellä palasiksi ”tuntematta kipua lainkaan”. Toivottavasti se pääsi Mercuryjen taivaaseen.
59′ Ford Custom 4 d Sedan
Mercuryn jälkeen kaverukset jatkoivat matkantekoa Fordilla. Kuten kuvista näkyy auto vaihtoi matkan varrella lääniä ja väriä, omistaja pysyi samana. Fordia pidettiin paremman näköisenä kuin edeltäjäänsä.
Yhdellä reissulla autosta loppui bensa. Autosta löytyi tyhjä viiden litran kurkkupurkki, siitä eräs neropatti sai idean!: Koska matkaa oli jäljellä vain pari kilometriä, bensatankin pohjaroppu avattiin ja loputkin bensat valutettiin kurkkupurkkiin, Ilmanputsari poistettiin ja kurkkupurkin pohjaan lyötiin naulalla reikä ja se laitettiin kaasarin päälle ja auto käymään ja POKS!!! Koko purkki oli tulessa. Nopea ”pelastaja” sieppasi purkin ja sinkosi sen taakseen metsikköön. Takana sattui olemaan huonotuurinen kuski joka onnekseen ehti kumartua ja sai palavan bensan selkäänsä. Sen jälkeen koko kuuden hengen porukalla oli puuhaa! Yksi sammutti vaatteillaan palavaa autoa, kaksi sammutti kuskia, purkin heittäjä juoksi toppatakki palaen kohti metsälampea ja yksi tallasi sammuksiin alkamassa olevaa metsäpaloa. Kuski oli viikon sairaalassa, muut pääsivät vähemmällä. Itse jo isoisäksi ehtinyt ” pelastaja” sanoo: Älkää kokeilko tätä bensan loppuessa! Kävelkää!
Tiedot Fordin loppuvaiheista: Se nähtiin vuosia myöhemmin Ylöjärvellä autopurkaamolla, joka sekin on jo hävinnyt maailmankartalta. Siellä Ford oli päässyt kolmen auton pinoon päällimmäiseksi. Toivottavasti joku osa siitä jossain jatkaa kulkuaan.
Tässä minun ensinmäinen jenkkini, ei ehkä ole ollut ”papin sokealla vaimolla saaressa” ennen minua, mikäli lommosta ja maalipinnasta jotakin voi päätellä, mutta projekti on kehitteillä! Eikä ole aikomustakaan käyttää kirvestä! Parhaat päivät ovat edessäpäin.
Tepa ja 62′ Plymouth Belvedere ”piikkikenkä kulttuuria” parhaimmillaan!
Tässä kuvassa lähinnä kameraa isäni, takana Chevrolet BelAir, jenkki-innostus on periytyvää!
