TSAU:n voitokkaan joukkueen on helppo hymyillä
Syyskesän pakollisiin tapahtumiin voidaan jo lukea Visailuajo, joka ajettiin jo kuudetta kertaa. Voittoon visaili tällä(kin!) kertaa TSAU:n joukkue Toijalasta. Rastivihjeet olivat yhtä lukuunottamatta kuvallisia, rastit muodostivat loogisen ympyrän Tampereelle ja sen ympäristöön, (jos sen oivalsi!). Yksi rasti jäi kokonaan kaikilta autokunnilta löytymättä (vaikka kisassa oli mukana ainakin omien puheidensa mukaan ”Pumpparilla” kävijöitä!!. Mitä lie siellä sitten tehneetkään!?), mutta yleisesti ottaen rastivihjeita pidettiin sopivan vaativina. Paikan löydettyään kilpailijat ottivat mittaa toisistaan erilaisissa taitoa, nopeutta, tietoa ja hyvää tuuria vaativissa tehtävissä mm. osatunnistus tunnustelemalla, renkaanpyöritystä pujottelemalla, keilojen kaatoa kuminauhapallolla ym. hauskaa. Tiukasta panostuksesta kisaan kertoo se, että Team Moparin kuljettaja Keijo Pesonen mursi jalkansa viikkojen sairasloman arvoisesti renkaanpyörityksessä sattuneessa kaatumisessa! Rasteja ratkomaan uskaltautui kaksitoista autokuntaa, joka lienee eniten kisan historiassa, runsas osanotto johtui osaltaan Visailuajon siirtämisestä sunnuntaiksi, jolloin työesteet ei häiritse ja koko perhe pääsee osallistumaan.
TULOKSET:
1. TSAU, 64 pistettä, Pekka Järvinen, Tarmo Pesonen, Esko Kastinen, Johanna Ukkonen, Olli Nieminen, Frantzi
2. KESSELI, 55 pistettä, Kuisma Jääskeläinen, Mirva Jääskeläinen, Jari Saario, Maarit Hietala
3. SOLO ARTISTI, 51 pistettä, Jurkka, Jim Beam, Jack Daniels, Holy Ghost, 350 cid
4. PÄIVÄNKAKKARA, 48 pistettä, Hannu Kujansuu, Kale Kallio, Merja Mäkipää, Jupe Hirsimäki
5. TEAM MOPAR, 45 pistettä, Keijo Pesonen, Terhi Pesonen, Vesa Syrjälä, Tuula Syrjälä
6. TEAM HEMI, 43 pistettä, Markku Talvitie, Päivi, Antti, Juho
7. RYHMÄRÄMÄ, 42 pistettä, Ari Kopra, Harri Kopra, Seija Kopra, Ismo Laakso
8. KUMIPÄÄT, 41 pistettä, J. Levänen, M. Levänen, M. Levänen, S. Levänen, H. Lehtonen
9. KUURA, 32 pistettä, Kari Kuusimäki, Merja Rauvala, Ari Elomaa
10. LAAKSOT, 27 pistettä, Harri Laakso, Jesse Laakso, Sirpa Laakso, Janne Laakso
11. SKIDE, 23 pistettä, Skide
12. TEAM GMC, 10 pistettä, Harri Päivinen, Helena Päivinen, Janne Päivinen, Esa-Pekka Päivinen
12. FUTURA, 10 pistettä, Ville Sievers, Annica Sievers, Caroliina Sievers
KESSELI tiimin edellis vuosien pistesijat kirkastuivat hopeapokaaliin
Yksinkin voi Visailuajossa sijoittua, sen meille näytti Jurkka, kolmas sija
Teksti ja kuvat: Hessu Heino